Vuoden 2006 Samuli Paronen –palkinnon saa kirjailija ja aforistikko Helena Anhava ansioistaan aforistiikan alalla.

Helena Anhava debytoi aforistikkona aforismikokoelmallaan Sivusta vuonna 1976. Useissa hänen runokokoelmissaan on aforismeja, erityisesti teoksessa Sanon silti (1982). Anhavan aforistinen tuotanto on koottu teokseen Ei kenenkään maa (2000), joka sisältää myös ennen julkaisemattomia aforismeja, erityisesti 1990-luvulta. Aforisminkaltaisia lauseita löytyy myös esimerkiksi Anhavan novelleista.

Palkinnon perustelut

Helena Anhava on yli 30 vuotta jatkuneessa tuotannossaan kirjoittanut tarkkailijan paikaltaan uskoteltuja, jähmettyneitä totuuksia vastaan. Hänen aforisminsa muodostavat vahvan näkemyksellisen kokonaisuuden, jossa hän ravistelee yhteiskunnallisia instituutioita, puoluepolitiikkaa, koululaitosta, perhe-elämän alistavia vaatimuksia sekä ihmisen ikäkausien ja roolien kaavamaisia malleja.

Anhava osoittaa, miten elämän perusasiat ovat moniulotteisia ja miten niiden rehellinen kohtaaminen on vaikeaa. Hänen aforismeissaan yhdistyy arkinen todellisuuden taju ja myötätunto kaikkea haavoittuvaa, nujerrettua elämää kohtaan. Emotionaalisen herkkyyden puolustajana hän jatkaa epäilevän, mutta selvänäköisen humanismin linjaa. Kielenkäyttäjänä Anhava on taitava ja sanavalinnoissaan tarkka. Hänen kielensä on puhdasta  ja pelkistettyä, silti ilmaisuvoimaista.

Helena Anhava täyttää suvereenisti oman määritelmänsä aforistikosta: "Aforistikko on useimmiten sitoutumaton, katsoo maailmaa sivusta, ei kenenkään maalta, josta yleensä näkee terävämmin kuin keskeltä."

Samuli Paronen -palkinto

Samuli Paronen –palkinto myönnetään ansioista aforistiikan alalla. Palkinto jaetaan ensimmäisen kerran vuonna 2006, jatkossa se myönnetään vuosittain. Palkinnon jakaa Suomen aforismiyhdistys, saajan päättää yhdistyksen hallitus. Palkinto on nimetty kirjailija Samuli Parosen (1917-1974) mukaan, jonka aforismikokoelmaa Maailma on sana (1974) pidetään suomalaisen aforistiikan huippuihin kuuluvana.

Palkinto käsittää seppä Upi Anttilan taoksen sekä kunniakirjan. Palkinnon saaja julkistetaan vuosittain Samuli Parosen syntymäpäivänä 23.5.

Helena Anhava

Helena Anhava (s. 24.10.1925 Helsingissä) debytoi vuonna 1971 runokokoelmallaan Murheellisen kuullen on puhuttava hiljaa. Jo sitä ennen hän oli ollut mukana novelliantologiassa Seitsemän novellia vuonna 1968. Runojen lisäksi hän on julkaissut aforismeja, novellikokoelmia, lastenkirjan sekä kuunnelmia. Hän on suomentanut romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia, lasten- ja nuortenkirjoja sekä lyriikkaa. Anhava on myös toimittanut oppikirjoja, antologioita ja runokokoelmia. Anhavan runoja ja novelleja on käännetty useille kielille. Hän on saanut muun muassa kirjallisuuden valtionpalkinnon 1980, Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon 1994 ja Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon 1997.

Helena Anhavan ajatuksia aforistiikasta

"Aforistikko on useimmiten sitoutumaton, katsoo maailmaa sivusta, ei kenenkään maalta, josta yleensä näkee terävämmin kuin keskeltä."

"Mietteiden kirjoittaminen on eräänlaista ääneen ajattelua, keskustelua itsensä kanssa."

"Aforismi on vähän kuin luuston röntgenkuva, jossa liha näkyy vain varjona. Lisäksi se on laji, joka haastaa itsetutkiskeluun ja siitähän kaikki eivät pidä. Runojen tapaan mietelmät tulevat jos ovat tullakseen, ei niitä voi 'ryhtyä' kirjoittamaan."

"Olen yhtä mieltä kuin se joku, joka sanoi, ettei aforismi ole totuus, vaan puoli tai puolitoista totuutta."

"Toisin kuin usein luullaan, mietekokoelmat eivät ole totuus- tai julistuskokoelmia, niissä vain pyritään näkemään asiat vähemmän totutusti, niissä purnataan ajattelun fraseologiaa vastaan. Ei väitetä vaan todetaan."

"Erno Paasilinna piti paljon Sivusta-kirjastani, sanoi jopa että olisi halunnut ostaa sieltä neljä viisi mietettä omaan kokoelmaansa, joka ilmestyi vuotta myöhemmin, mm. tämän "Mitä tekee vapaudella se jolla se on.". Näitä muisteltiin, kun viimeisen kerran tavattiin… "Paljonkohan minä olisin niistä tarjonnut", sanoi Erno ja nauroi."

(sitaatit ovat Joni Pyysalon tekemästä Helena Anhavan haastattelusta, joka julkaistiin  Parnasso-lehdessä 3/2001)

Helena Anhavan aforismeja

Elämä – murtautumista ulos annetusta roolista.

Historian armoilla olleille ei riitä mitään armoa.

Laki niinkuin se luetaan, historia niinkuin se kirjoitetaan.

Tulkitsee historian sulkemalla milloin vasemman, milloin oikean silmänsä.

Sitoutumaton: entisvanhainen kylänhullu. Aina sai pelätä mitä se keksisi sanoa.

Kirjoittaminen on dialogia elämän kanssa.

Taitelijan tehtävä: kuvata niinkuin näkee, ei niinkuin tietää tahdottavan nähdä.

Mikä muotiharha! Jos joku voisi opettaa 'luovuutta' niin lapsi aikuiselle.

Yhä uudelleen lapsi testaa kasvattajansa rakastamiskyvyn.

Oppilaille saatiin oikeusturva ottamalla se pois opettajilta.

Pullasorsanuoriso. Oli helpompi nakata pullanpala kuin opettaa etsimään ravinto.

Lapsena musta lammas, aikuisena syntipukki. Kun on valmius syyllisyyteen, säästyvät muut itsetutkiskelulta.

Kätevä kuljettaa leipäpuun mukanaan.

Ei heikkoa useinkaan sorra vahva vaan tunto vahvan vahvuudesta.

Oi joutsenkaulaiset. Miksi hylkäsitte ankanpojan itsessänne?

Joskus epäilen että ne vasta häiriintyneitä ovat jotka eivät koskaan suistu kiskoiltaan.

Moni putoaa mieluummin Jumalan haaviin kuin kirkon.

Vaiston tehtävä on kulkea aina puoli askelta edellä.

Se vaikein: ystävystyminen itsensä kanssa.

Jossakin sovittu että vain sosiaalinen on terve.

Elämäähän me podemme, kohdusta hautaan.

Äkkiä yhteisö hätkähtää: elämme arvotyhjiössä. Arvoja on tilattava. Filosofeilta.

Hirveä laji. Keskitti koko lahjakkuutensa toisten laudalta lyömiseen.

Jälkiviisaat: miksi sallitte Hitlerin?

Tulevat jälkiviisaat: miksi Milosevicin? Kasvihuoneilmiön?

Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen.

Mitä tekee vapaudella se jolla se on.

Puhu oikeista asioista väärään aikaan – panet kaulasi mestauspölkylle.

Helena Anhava

Kuva: Irmeli Jung