Tiina Lehikoisen Sitruunalumilyhtyjä valittiin Vuoden aforismikirjaksi (tarkemmat tiedot täältä). Aforismiblogi esitti Tiina Lehikoiselle lämpimien onnittelujen lisäksi muutaman kysymyksen.

Mikä sai sinut kiinnostumaan aforismeista ja kirjoittamaan niitä?

Olen lukenut aina paljon kaikenlaista kirjallisuutta ja lukijana olen luonteeltani "keskusteleva". Luulen, että ensimmäiset aforisteina pidettävät tekstini ovat syntyneet dialogisessa suhteessa toisiin teksteihin, kuten teoriakirjoihin, sanomalehtiin ja esseisiin. Olen kokenut tarpeelliseksi kommentoida ja mahdollisesti kyseenalaistaa tekstissä sanottua. Tai sitten aforismit ovat syntyneet tarpeesta kapinoida vallitsevia mielipiteitä vastaan, sillä erilaiset arvokeskustelut ovat vetäneet minua puoleensa teini-ikäisestä lähtien. Erityisen reaktioherkkä olen ollut eläinten oikeuksia, ihmisoikeuksia ja ympäristökysymyksiä sivuaville keskusteluille.

Aforismin muoto sopii temperamentilleni. Se on hyvin intensiivinen, eettisesti virittynyt ja hidas muoto kirjoittaa.

Miten luonnehtisit itseäsi aforistina?

Olen tinkimätön yksityiskohtien suhteen, suhteellisuuden korostaja ja kiinnostunut ruumiin fenomenologiasta. Kirjoittajana en välitä pysytellä kirjallisten lajityyppien sapluunamaisissa rajoissa (aforismi:proosa:runo), jos sanottava edellyttää astumista muodollisten rajojen yli. Loppujen lopuksi kieli on kuitenkin valtava saareke, jolla me kaikki vaellamme erilaisiin muotoihin ja puhumme itseämme niiden kautta.

Kauempaa katsoen aforismikokoelmasi kansi muistuttaa äänilevyn kantta. Jos kokoelmasi olisi levy, millaista musiikkia – tai mikä levy – se olisi?

Kiinnostavaa, mikähän kirjani kannessa muistuttaa levynkantta? Mutta jos Sitruunalumilyhdyt olisivat musiikkia, luulen, että tekstit soisivat huiluina ja jousin. Tai sitten kyseessä olisi äänikudos, jossa orgaaniset ja epäorgaaniset äänet sekoittuvat toisiinsa. Kenties siinä olisi myös ripaus samaa maata kuin John Faheyn Red Cross -levyssä, jota muistan kuunnelleeni hartaasti kirjoittaessani kyseisiä aforismisarjoja.

Sitruunalumilyhtyjen esittelyteksti mainitsee kirjasi horjuttavan lajityypin todellisuuskäsitystä. Mitä tarkasti ottaen haluat horjuttaa? Mihin suuntiin pyrit viemään aforismia?

Yksinkertaisimmillaan aforismit pyrkivät esittämään universaaleja objektiivisia totuuslauseita maailmasta ja rakentavat samalla universaalia kokemuksellisuutta sekä kokijaa, joka todellisuudessa on hyvin usein valkoihoinen hetero mies. Tämä on asia jota tahdon horjuttaa.

Että myös vaietut marginaalit saisivat äänensä kuuluviin ja todellisuuksien suhteellisuus korostuisi. Kirjassani kritisoidaan juuri tästä syystä länsimaisen rationaalisuuden "sukupuolettomuutta" ja korostetaan naiseroa.

Mutta en minä halua aforismia minnekään viedä. Haluaisin, että se veisi minua ja muita lukijoita uusien näkemisen ja kokemisen tapojen äärelle. Että se jatkaisi etsimistä ja kysyisi yhä uudelleen ja uudelleen mitä ja miksi.

Kirjasi takakannessa sinun kerrotaan myös olevan frigativiivien ystävä. Ovatko ne jotain syötävää? Miltä ne maistuvat?

Frikatiivit ovat hankausäänteitä. Kyseisiä äänteitä lausuttaessa ilmanvirtausta rajoitetaan niin, että syntyy hankaushälyä. Suomessa frikatiiveja ovat sibilantit (s), ja spirantit (f, h). Tunnustelkaa, miltä ne maistuvat suussa ja miten ne soivat kehossa, ajatelkaa niitä metaforisesti.

En tiedä voiko frikatiiveja syödä, en ole koskaan koettanut. Jos voi, otaksun niiden maistuvan tuulimaan hiekalle, syljelle ja suolalle. Kiinnostuneet voivat saada niistä esimakua toistelemalla "vesihiisi sihisi hississä" -hokua.

Millaisia mahdollisia lukuohjeita haluat antaa Sitruunalumilyhtyjen lukijalle?

Avaa takki ja tunnustele sanoja. Puhu niiden kanssa. Anna hiljaisen ja pimeä olla.

Millaisesta aforistiikasta pidät? Onko sinulla aforistiesikuvia tai vaikuttajia?

Rekolan ja Haavikon aforismit ovat olleet minulle erityisen tärkeitä, samoin erilaiset fragmentit (esim. Novalis ja Nietzsche). Lukijana odotan aforismeilta hätkähdyksiä, nopeita välähdyksiä, jotka pakottavat minut tietoiseksi omasta asennostani ja haastavat kulkemaan kieltä syvemmälle. Lukemaan sanottua myöten ja vastaan. Rekolan aforismien herkkyys, avoimuus ja tarkkuus ovat parhaillaan huikaisevia. Ja Haavikon tekstit osoittavat hänet ironian ja näkyväksi tekemisen mestariksi. Lisäksi tunnen mieltymystä Elias Canettin, Oscar Wilden, Gunnar Björlingin ja Stanislaw Jerzy Lecin aforismeihin. Varsinkin Björlingin kirjallinen omintakeisuus on minusta hyvin kiinnostavaa.

Entä runon puolella? Millaisesta runoudesta pidät? Nimiä?

Mieltymykseni vaihtelevat. Toisinaan pidän hälinästä, ylisanallisuudesta ja L.A.N.G.U.A.G.E. -runoudesta, toisinaan nautin symbolistisesta hämäryydestä, draamallisista roolirunoista ja modernismin veistosmaisuudesta. Tärkeitä esikuvia ovat olleet eteläamerikkalaiset runoilijat kuten Octavio Paz, toisaalta Göran Sonnevi, Wendy Cope, John Ashbery ja UKON. Ja lukiossa olin hyvin ihastunut Fernando Pessoaan. Kotimaiselta puolelta mainittakoon (äsken jo aforismien puolella mainittujen lisäksi) Pylkkönen, Aronpuro, Kirstinä ja Saarikoski; tosin näitä listauksia voisi jatkaa loputtomiin, eivätkä nimiluettelot kerro paljoakaan tekstien kohtaamisesta. Yksittäisistä kokoelmista Jorma Erosen Uigur vaikutti aikanaan paljon, samoin erilaiset eskimo- ja intiaanirunouden kokoelmat.

(Aforismieni lyyrisyys on kenties syy, miksi runous nousee tässä esiin. Toisaalta myös proosa ja draama ovat minusta usein hyvin lähellä sitä punktuaalista huipentumaa, jota aforismit tavoittelevat.)

Miten vertaisit aforismia ja runoa ilmaisumuotoina?

Kärjistäen voisi sanoa, että aforismit ovat päälausemaisia nasevia iskuja, joiden on tarkoitus osua keskelle lukijan otsaa. Ne tarjoilevat alleviivattua maailmaa.

Runo luottaa kuviin, kerroksellisuuteen, häivähdyksiin, lukijaan ja rytmiin. (Rytmi on tässä olennainen seikka: millaisin painoin sanat tipahtelevat, miten tauot puhuvat, kuinka luettu ruumiillistuu kielessä.) Runossa esityksen "muoto" on latautuneempi, myös se puhuu. Mutta onneksi on olemassa toisenlaisiakin aforismeja.

Mielestäni kaiken kaunokirjallisuuden peruslähtökohdaksi sopii Novaliksen seuraava fragmentti: - - "Aidon runollisen kielen tulee kuitenkin olla orgaanista, elävää. Kuinka usein tunteekaan sanojen olevan liian köyhiä tavoittaakseen yhdellä iskulla useampia ideoita." (Fragmentteja, nro 47)

Kirjassasi on vahva feministinen juonne. Millaisena näet suomalaisen yhteiskunnan ja henkisen ilmapiirin tasa-arvon näkökulmasta. Missä ovat suurimmat ongelmat?

Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuus on utopiaa, mutta niin kai tasa-arvo aina on. Vaikka naistoimijoilla on enemmän nk. julkista valtaa kuin aiemmin, elämme hyvin seksistisessä kulttuurissa. Herrahissit toimivat yrityspuolella, politiikassa ja ikävä kyllä muuallakin. Tosin eivät kaikki miehetkään ole keskenään samanarvoisia.

Sukupuolierojen ohella tasa-arvottomuudesta kielivät kasvavat luokkaerot, epätasapainoinen aluepolitiikka sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen asema. Nämä ovat tietysti ne näkyvimmät epäkohdat. Arvopohjan muuttumista hidastavat erilaiset eturistiriidat, tapojen jähmeys ja konservatiivisuuden lisääntyminen.

En usko, että kaikki yhteiskunnalliset toimijat voivat koskaan olla täysin tasa-arvoisia, se olisi liian idealistista. Mutta siitä huolimatta aion jatkaa osallistumista arvokeskusteluihin ja oikeuksien penäämistä, kuten naisten oikeutta omaan ruumiiseen. Epäkohtien tiedostaminen on jokaisen kansalaisen eettinen velvollisuus.

Sinulla on työn alla toinen aforismikokoelma. Voitko valottaa sitä? Miten se eroaa Sitruunalumilyhdyistä? Milloin ilmestyy?

Tuleva aforismikokoelmani Isoympyräkatu on teemoiltaan ekokriittinen. Kokoelman tekstit käsittelevät ihmisyyden suhdetta muuhun luontoon ja eri aikakausien luontosuhteita. Lisäksi teos on ”paikkasidonnainen”: sen osiot on nimetty maantieteellisten paikkojen mukaan ja kunkin osion aforismit sisältävät aineksia nimikkopaikkakunnan kulttuuriperimästä.

Kirja eroaa Sitruunalumilyhdyistä aiheeltaan ja myös paikkasidonnaisuus asettaa sille toisenlaiset rajat kuin esikoisellani oli. Kokoelman on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden aikana.

(SF)