Stanislaw Jerzy Lec: Vastakarvaan (1968, pokkaripainos 2005, Loisto)

Tämä ei ole arvostelu, vaan kehuskelu. Puistattava ja naurattava aforismikokoelma Vastakarvaan on toisinajattelijan raamattu. Sen ehtii lukea tunnissa, mutta sulatteluun menee loppuelämä. Siinä missä Raamattu kehottaa rakastamaan lähimmäistä ja turvaamaan Jumalaan, Vastakarvaan kehottaa ajattelemaan:

Rakastakaa vihamiehiänne. Se kukaties vahingoittaa heidän mainettaan.

Mihin minä uskon? Jumalaan, jos hän on olemassa.

Puolalainen Stanislaw Jerzy Lec (1909-1966) eli elämän, josta syntyi satiirikko. Maailmansodan ja keskitysleirin käyneelle jäi kaksi teemaa: ihmisen julmuus ja kyky vaieta. Onko julmista teoista vaikeneminen julminta? Vai niiden vaientaminen, jotka eivät tahdo vaieta? Onko kaikista julmin julmuuden salliva Jumala?

Kiellettyjä lehtiä toimittaneen Lecin aforismeissa toistuvat epäily, toisinajattelu, yhteiskuntakriittisyys. Ne ovat tänään yhtä ajankohtaisia, surullisen tosia kuin 50-luvulla: pyörimme byrokratian rattaissa, meille syötetään propagandaa, vapauttamme rajoitetaan, ihmisarvoamme loukataan, ummistamme silmämme julmuuksilta, uudet pyrkyrit hamuavat valtaan. Pitää kavahtaa vallanpitäjiä, määrääjiä, kaikkivaltiasta. Elämä on edes vähän siedettävämpää, jos pystyy nauramaan. Yksi käskee, toiset kuuntelevat, mutta lopulta Lec tiivistää vastalauseen:

Ihmiset on helpointa laskea yhteen siten, että vähentää heistä inhimillisyyden.

Sanatko käyvät tarpeettomiksi? Mihin sitten sijoitetaan se mikä on rivien välissä?

Siistimättömiä mietelmiä, kirjan alkuperäinen nimi ja suomenkielisen version alaviite, korostaa suorasukaisuutta, tahallista ilkeilyä. Lec paljasti hallintakoneistojen pelottavuuden ja ihmisten paheet: laiskuuden, itsekkyyden, tekopyhyyden, epäluulon. Lec yhdistää usein kaksi asiaa oivaltavasti lisäämällä karmean totuuden fraasiin, niin että lopputulos yllättää ja naurattaa. Kun nauru hyytyy, aihe vetää vakavaksi. Kuolema ja elämän raadollisuus ovat mustan huumorin perusainekset. Lec karttoi korulauseita; toisinsanojana hän oli ylivertainen suoruudessaan.

Uusintapainos kulttikirjasta on paikallaan. Pokkari on halpa ostaa ja kevyt kantaa, ja sisältö kestää ilman kovia kansiakin. Itse löysin Lecin 80-luvun alussa ensin Häijyjen ajatusten sanakirjasta, jonka innoittamana tutustuin Vastakarvaan-kokoelmaan. Teinipojan maailmankuva meni kerralla uusiksi: naiivi uskoni ihmisten hyväntahtoisuuteen vaihtui kyyniseksi epäilyksi. Vastakarvaan on edelleen ehtymätön elämänviisauden lähde. Ihmisten toilailuille saa ja pitää nauraa.

Kun papeilla on mahavaivoja, älkää kantako jumalille vaikeasti sulavia uhreja.

Ketä vastaan ajattelen? Niitä vastaan, jotka kieltävät sen minulta.

Vastakarvaan on klassikkojen klassikko, paljon lainattu, usein myös väärin. Lecin ajatukset leviävät Internetissä kansanperinteenä. Monesta lauseesta on tullut Murphyn lain kaltainen pyhä totuus. Useiden lukukertojen jälkeenkin kirjasta on mukava löytää uusia suosikkeja, lauseita, jotka tuntee ymmärtävänsä vasta nyt kunnolla. Nämä ajatukset eivät ole kertakäyttöisiä:

Uutuus: näkymättömäksi tekevä kuonokoppa.

Kuuletteko änkytyksen? Se on kerakkeitten kuoro, kun ääntiöt on likvidoitu.

Kun kääpiöt tahtovat kasvaa, ne tarvitsevat toisten luita.

Ajattelemattomuus on kuolemaksi. Toisille.

Kirjan näköispainos on nostalginen vanhahtavine kirjasintyyppeineen, mutta Leciä olisi hyvä päivittääkin. Muutamia suomennoksia voisi nykyaikaistaa, ja Lecin loputkin aforismit voisi suomentaa. Jos aforismit lajiteltaisiin aiheittain, lempilauseet löytäisi helpommin ja aforismit saisivat uusia merkityksiä. Esimerkiksi seuraavat sinne tänne (ilmeisesti kronologisesti) ripotellut uskonlauseet sopisivat sarjaksi:

Olenko uskovainen? Herra yksin tietää.

Välistä paholainen viekoittelee minua uskomaan Jumalaan.

Jos isä Jumala toivoi minusta ateistia?

Kunpa olisi Jumala joka sanoisi "Uskokaa minua!" eikä "Uskokaa minuun!".

Voi vaihtaa uskoa vaihtamatta jumalaa. Ja päinvastoin.

Toiset uskovat uskovansa, toiset uskovat etteivät usko.

Kuinka käy pirun joka lakkaa uskomasta Jumalaan?

Olenko minä sielua vailla rangaistukseksi siitä etten usko sielun olemassaoloon?

Mistä Lec kirjoittaisi tänään? Päivän uutiset ainakin ovat pullollaan Vastakarvaan-aineistoa: Egyptissä toimittajia pahoinpideltiin vaalien aikana, Kiinassa poliisi ampui mielenosoittajia, Venäjällä aloitti uusi tv-kanava Kremlin äänitorvena, Iranissa yli tuhat ihmistä joutui sairaalaan saasteiden takia, USA ei edelleenkään sitoudu vähentämään päästöjä.

Missä ovat tämän päivän lecit? Kaipaako länsimaiden hyvinvoiva enemmistö julistajaa? Kuinka monta leciä teloitetaan diktatuureissa ja kehitysmaissa? Onko maailmasta tullut parempi paikka 50 vuodessa? Luulemmeko, että maailmasta on tullut parempi? Luetaanko kouluissa Leciä? Saako kouluissa lukea Leciä, koska hän pilkkaa auktoriteetteja? Kuka lisäisi toisinajattelun opetussuunnitelmiin:

Me vaadimme kahdeksantuntista ajattelupäivää.

EINO VASTARANTA