Tämä FT Eija Komun kirjoittama artikkeli on ilmestynyt aiemmin sanomalehti Karjalaisessa 11.10.1998.

"Kun hypähdät ilosta, varo, ettei kukaan nykäise maata jalkojesi alta."

Ennen kuin voi kirjoittaa hirtehisiä, äärimmäisen lakonisia aforismeja, pitää kokea riittävän syvästi, että maailma on kerta kaikkiaan omalakinen systeeminsä. Satiirikko Stanislaw Jerzy Lecillä (1909-1966) oli vahva kate tummansävyiselle maailmanhahmottamistavalleen. Clifton Fadiman onkin nimittänyt Lecin aforismeja osuvasti "kolmen sekunnin painajaisiksi".

Stanislaw Jerzy Lec syntyi Lwowin kaupungissa Puolassa, mutta hänen opiskeluvuosiensa tärkeä maa oli Itävalta, jossa hän vuosikymmeniä myöhemmin toimi myös diplomaattina. Saksankielinen kirjallisuus Goethesta Brechtiin vaikutti syvästi Leciin, joka hyödynsi sakssan, ranskan ja venäjän kielitaitoaan myös kirjallisuuden kääntäjänä. Eipä ihme, että Lec pohtii aforismeissaan kielen rajoja ja vajavaista kommunikaatiota: "Miten käännät huokauksen vieraalle kielelle?".

Varsovan vanha kaupunki merkitsi Lecille inspiroivaa ilmapiiriä. Vanhan kaupungin hälyisissä kahviloissa Lec sorvasi ironisia aforismeja ja epigrammeja. Hän opiskeli juristiksi, mutta hän ei toiminut päivääkään tuomarinvirassa. kokemusta lainkäytöstä ja lain soveltamisesta  kertyi riittämiin pelkästään elämällä ja havainnoimalla. "Jo pykälän merkki on kidutusvälineen näköinen" , totesi Lec sittemmin.

Natsien miehitettyä Puolan juutalaissyntyinen, vastarintaliikkeessä toiminut Lec joutui Tarnopolin keskitysleiriin. Sodan ratkaisuhetkien ollessa käsillä Lec joutui tovereineen teloitusryhmän eteen, mutta mahdottomalta tuntunut pako onnistui. Varastettuihin SS-univormuihin naamioitunut joukko onnistui pääsemään ulos keskitysleiristä.

Sodan jälkeen Lec toimi neljä vuotta diplomaattina Itävallassa, mutta kun poliittinen ilmasto alkoi uudelleen viiletä, Lec pakeni kahdeksi vuodeksi Israeliin palatakseen sieltä vasta 1952. Hänen tekstinsä vapautuivat sensuurista vasta kolmisen vuotta myöhemmin.

Näin tuli "siistimättömien mietelmien" (1957-66) aika. Tuomas Anhavan ja Ville Revon suomennos Vastakarvaan ilmestyi 1968.

Lecin ennen julkaisemattomien tekstien yhteislaitos ilmestyi Puolassa kaksi vuotta sitten (1996). Martti Puukon suomentama aforismiotos julkaistiin samana vuonna Parnassossa.

Viime heinäkuussa (1998) edesmennyt journalisti Juha Tanttu muisteli Välimies –teoksessaan kohtaamistaan Lecin kanssa: "Lecillä oli pilke silmissä. Ystäväni Tadeusz esitteli hänet Varsovan vanhan kaupungin kahvilassa, olisiko ollut 1964. Joimme teetä ja Lec kertoili naureskellen kauhujuttuja natseista. Hänkään ei ollut niistä päässyt."

Usein Lec aloittaa aforisminsa fraasilla tai kliseellä. tämän jälkeen seuraa yllättävä isku, joka muuttaa näkökulman ja mittasuhteet kokonaan: "Hänellä oli onnea, eikä mitään sen lisäksi." Lec suosii erityisesti Raamattua, antiikin filosofiaa ja Shakespearen Hamletia aforismiensa pohjakirjallisuutena, mutta yhtä hyvin hän voi  viitata Petrarcan Sonetteihin Lauralle, Tuhannen ja yhden yön satuihin tai J.F.Cooperin Viimeiseen mohikaaniin.

Mutta fraasien raaputtaminen ja niiden kalvaminen ei ole mikään itseisarvo. Itseensäviittaava kielipeli ja sen piirissä askartelu ei riitä. Kyse on myös ahtaalle ajetusta ihmisestä, joka turvautuu epätoivoissaan esimerkiksi ikivanhan sadun taikasanoihin: "Sesam, aukene – minä tahdon ulos!"

Lec ottaa myös kantaa arkipuheen tavallisimpiin latteuksiin. Surevaa on tapana lohduttaa sanomalla että aika parantaa haavat. Lääkkeen pätevyyttä sopii epäillä: "Haavat arpeutuvat. Mutta arvet kasvavat meihin kiinni." Muutenkin Lec pistää lohdulliset elementit riuskasti halki, poikki ja pinoon: "Onnellinenkin loppu on vain loppu."

Ihmissuhteiden tasolla Lec näkee enimmäkseen äärimmäistä yksinäisyyttä: "Älä rupea yöllä huutamaan apua. Naapurit saattavat herätä." Mutta toisaalta yksinäisiä on niin paljon, että he eivät tarkalleen ottaen olekaan yksin: "Yksinäisyys – mikä tungos!"

Ja kun asiaa siirtyy tarkastelemaan tältä kannalta, fraasi todellisten ystävien pysyvyydestä osoittautuukin kestämättömäksi. Ystävyyttä varmempi side on näet viha: "Tosi vihollinen ei hylkää sinua koskaan."

Aforismien terä suuntautuu esimerkiksi ihmisyytensä hukanneeseen rooliinsa piiloutuvaan käskijätyyppiin, jonka vallanhimo ja taistelumentaliteetti pysyvät vakioina. Silloinkin kun tämä tarjoaa näennäistä apua, kyse on vain yksilön sisimpien ja haavoittuvimpien tuntojen murskaamishalusta. Siksi Lec varoittaa: "Älkää kertoko unianne! Freudilaiset saattavat päästä valtaan!"

Entäpä tasa-arvo ja ihmisveljeys? Tottahan toki, kyllähän se toteutuu – tavallaan. "Kaikki ihmiset ovat samanlaisia. Sopivan käsittelyn jälkeen." Koska raha, hyötyajattelu ja rationaalisuus muodostavat sen pyhän kolmiyhteyden, jonka varassa maailma rullaa eteenpäin, ihmiseltä ei kysytä, mitä hän kestää ja mitä ei, olipa tilanne millainen hyvänsä. Niinpä Lec muistuttaa: "Älä menetä järkeäsi ellet ole maksanut siitä."

Ja kun elämä on supistettu pelkäksi mekaaniseksi plussien ja miinuksien laskemiseksi, umpikujaan ajettu ihminen voi aina kohauttaa olkapäitään: "Mitäpä siitä että elämä menee? Se on niin kallistakin."

Erno Paasilinna on asettanut Lecin aforistikkona Herakleitoksen ja La Rochefoucauldin rinnalle. Yhtäläisyyksiä tarkastellessaan Paasilinna muistuttaa, että vapauden, inhimillisyyden ja oikeamielisyyden vaatimus on systeemin kannalta häiriötekijä. Niinpä yksityisajattelu yhdistettynä korkeaan yhteiskuntamoraaliin johtaa väistämättä konflikteihin.

Virkavaltaisuus, jossa koneisto toimii ainoastaan paperien ja leimasimien varassa, saa Lecin käsittelyssä kafkamaisia sävyjä: "Miten ihmeessä saatiin lupa maailman luomiseen?"

On tapana sanoa, että kyynikko on pettynyt idealisti. Lecin aforismien valossa asiaa voi miettiä tarkemmin. Ehkä pettynytkin idealisti säilyttää aina ripauksen idealismistaan tai ainakin sen muistosta. Lecin aforismeissa säilyy nimittäin se kahtiajakoisuus, joka loppujen lopuksi estää nihilismin.

Tietenkin Lec toteaa, että ajattelusta rangaistaan, sellainen on maailman meno: "Moni joka on yrittänyt valaista on nostettu lyhtypylvääseen." Mutta oikeusmurhien edessä ei saa alistua eikä vääryyttä pidä hiljaisesti hyväksyä. Tämä koskee kaikkia ihmiselämän riistoyrityksiä.

Fraasia "hirttäytyneen talossa ei puhuta köydestä" on käytetty vanhastaan Suomessakin, kun on opetettu karttamaan arkoja keskustelunaiheita ja varomaan kaukaisiakin yhteyksiä niihin. Lec kehittelee tabuajatusta vieläkin karskimmaksi. Uhri on kuollut mutta pyöveli pääsee useimmiten kuin koira veräjästä: "Hirtetyn talossa ei puhuta nuorasta. Entä hirttäjän talossa?"

Lec tarkastelee esimerkiksi Jeesuksen opetuksia ja näyttää niiden pohjimmaisen oveluuden: "Joka on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven. Ansa. Sillä sitten hän ei enää ole syytön." Vuosikymmeniä myöhemmin Markku Envall luonnehti Jeesuksen eettisiä opetuksia moraaliseksi judoksi, jossa vastustajan voima kääntyy tätä itseään vastaan.

Lec perää aforismeissaan kriittisyyttä, mutta skeptisyys on tässä yhteydessä liian valju käsite. Yleensä skeptikko epäilee muiden tarjoilemia "totuuksia", mutta Lec kehottaa tämän lisäksi ankaraan itse-epäilyyn: "Jos sinä kerran aikoinasi tunsit hyeenan ja se nyt tuli oravana vastaan, niin sietääpä miettiä sitä, että tunnistit sen."

Lec pilkkaa epämääräistä "vahvan itsetunnon" käsitettä. Useimmiten "vahva itsetunto" ja sillä mellastaminen merkitsee itsekritiikin puutetta: "Hänellä oli itsetuntoa kuin aaveella, joka ei vielä ole kummitellut."

Sama koskee etiikan kysymyksiä: juuri silloin, kun ihminen tuntee itsensä puhtaaksi, nuhteettomaksi ja kunnialliseksi, on aihetta huolestua vakavasti: "Hänen omatuntonsa oli puhdas. Hän ei milloinkaan käyttänyt sitä."

Juice Leskinen, jonka lauluteksteistä voi poimia kirjallisuusviitteitä Lauri Viidasta Jarkko Laineeseen, osoittaa kunnioitustaan myös Lecille levyllä Keskitysleirin ruokavalio, joka ilmestyi 1976.

On tapana sanoa, että ei kannata hakata päätä seinään. Optimistit tosin väittävät, että kun sitä tekee aikansa, seinä lopulta taipuu. Mutta mitä siitä sitten seuraa? Lec näpäyttää: "No nyt olet saanut pääsi seinän läpi. Mitä aiot tehdä naapurisellissä?" Juice viittaa tähän Keskitysleirin ruokavalion nimikappaleessa ja jatkaa sitä edelleen: "Seinän läpi pääsee naapuriselliin/ mutta ylöspäin pääsee mihin vaan!"

Raamattuun ja filosofian historiaan viitaten  Lec varoitti: "Älkää luoko jumalia omiksi kuviksenne." Laulussa Keskitysleiriin Juice vastaa, että niinhän siinä sitten  kuitenkin kävi: "Ja jumalatkin ihminen/ loi omiksi kuvikseen./ Hän synnyttää/ ja kuolee pois/ ja syntyy uudelleen..."

Lecin aforismien joukossa on myös parin sanan kielikuvia, esimerkiksi "vatsastapuhujan sisäinen monologi" ja "Valtava Kääpiö". Jälkimmäiseen törmää Suomessa jo bändin nimenäkin.

Sanaisen arkun naputtelun keskellä Lec löytää elämästä hilpeydenkin aiheita. Tärkeintä on, että välillä ihmettelee oikein olan takaa: "Todellinen uuden luoja on yllätys itselleenkin."  Lec ei myöskään kiistä ruumiin tarpeiden merkitystä: "Lihavat eivät elä niin kauan mutta syövät pitempään."

Ja täytyyhän satiirikon nähdä valoa tunnelin päässä, kun hän kirjoitti näinkin optimistisesti: "Kukko laulaa alkavaksi senkin päivän jona joutuu pataan."

Kirjallisuus:

Stanislaw Jerzy Lec: Vastakarvaan. Siistimättömiä mietelmiä. Saksan-, englannin- ja ruotsinkielisistä käännöksistä suom. Tuomas Anhava ja Ville Repo. Esipuhe Erkka Lehtola. Toinen painos 1982.

Stanislaw Jerzy Lecin aforismeja. Valikoinut ja  suomentanut Martti Puukko. Parnasso 4/1996.

Markku Envall: Käsioraakkeli ja muita esseitä. WSOY 1996.

Erno Paasilinna: Tähänastisen elämäni kirjaimet. Elämäkerrallisia ja kirjallisia muistelmia. Otava 1996.

Juha Tanttu: Välimies. Päivä- ja leikekirja. WSOY 1997.

Muut lähteet:

Juice: Keskitysleirin ruokavalio. Love Records 1976.

EIJA KOMU