Anneli Hämäläinen-Piirainen, kuvan ottaja Paula Åström

(Omakustanne, Oulu 2008, ISBN 978-952-99518-1-9 )

Vuonna 2005 Anneli Hämäläinen-Piirainen julkaisi esikoiskirjansa Aforismeja Oulun murteella, alaotsikoltaan Oulusta oon ja kehtaan sanua. Tänä keväänä sille syntyi jatkoteos. Nimi 'Alakko nää mua' kehottaa kaveriksi, mukaan pohdiskelemaan. Samanniminen kappale aloittaa kirjan ja toimii hyvin kirjoittajansa esittäytymisenä.

Heti alkajaisiksi kirjoittaja pukee elämän lämpimästi lempeiden käsivarsien puristukseen ja tuntee sen, joka näkymättömyydellään väistää kosketusta. Arki luo haasteita, joita ei tavoita ilman tahtoa ja liikkeelle lähtöä. Välillä pinna palaa joko tekniikan reistaillessa tai kuhnurin töitä odotellessa mutta itsensä hillitseminen palkitsee. Lopulta elo tuo tavaraa niin paljon että aika kuluu tarpeellisen omistamansa etsimiseen, turhaan vain, koska jos jotakin olet pois heittänyt, sitä varmasti kohta kaipaat.

Kappale 'Aataminaikunen' jatkaa elämän peruskysymysten pohdintaa iän ja ajan näkökulmasta. Aika vaikuttaa meihin kypsyttävästi tai kovettavasti. Nuoren into saa alkamaan nopeasti, mutta vanhan kokemus ja sitkeys vie varmemmin maaliin. ruumis ja sielu vanhenevat eri tahtiin ja tarvitsevat erilaista harjoitusta kestääkseen pidempään toisiaan ja tätä elämää.

Ouluun ovat tähän mennessä ehtineet tutustuttaa jo kirjoittajan eri puolilta kaupunkia ottamat valokuvat. Kappaleet 'Markan puoli' ja 'Hilikun puoli' vievät kävelylle Kirkkokadun kahdelle laidalle, herrasväen ja rahvaan puolille, minkä jälkeen poikkeamme sodanaikaisella Kivikukolla, rautatien vara-asemaksi rakennetulla bunkkerilla, jonka tulevaisuutta Oulussa nykyisin mietitään. Kivikukon äärellä kerrataan vielä vanhuuden teemaa, sukupolvenvaihdoksen äkillisyyttä ja peruuttamattomuutta.


(Kivikukko, kuva Anneli Hämäläinen-Piirainen)

Kivijalka - 'Ruuvalli' - käsittelee ihmiselon ja yhteisöjen perusasioita ja 'Tolokku juttu' tekee yhteenvedon kirjan teemoista. Kirja on itsessäänkin turvallisen neliömäinen muodoltaan, visuaalinen ilme koruton ja selkeä mustavalkoinen, ainut väriläiskä löytyy takakannesta, kirjoittajan kuva Oulun kaupungintalosta, sekä kansien sinisistä kehysviivoista.

Murretta nykyajan ihminen on tottunut kuulemaan ja lukemaan, paitsi vanhojen muisteluksissa tai humoristisissa pakinoissa, myös sananlaskuissa, ja kirjaan valitut lauseet ovat usein sananlaskumaisia totuuksia ja sanontoja. Murre luo myös välittömän tunnelman, mikä poikkeaa aforismeille tavanomaisesta elitistisestä älyllisyydestä ja pitää kirjoittajan sekä lukijan tiiviisti tavallisen väen riveissä. Näitä kaupunkilaisjärkeen käypiä lauseita on helppo kuvitella oululaisen arkipuheen joukkoon sanomaa tiivistämään, ja kääntyväthän ne yleiskielellekin: joitakin kirjaan valikoituneita aforismeja on nähty täällä blogissa jo aiemmin yleiskielisessä asussaan. Seuraavassa muutama murreasuinen lause lisää:

Silimille hyppäävä ei ponnistuslautaa tarvi.

Helssaamisesa on toiveitten tynnyri täysi.

Kyllästettyyn on mahotonta immeytyä.

Aataminaikunen on joko ajan kypsyttämä tai kovettama.

Läpinäkyvällä ei oo sallaisuuven suojaa.

Ahaneen funteeraukset ovat runsauven lähe mutta tunnekenttä rääkyy tyhyjyyttä.

Pohojaton pettää aina.

Unelmisa ussein tämän hetken hyvvyys sumenee.

Rakkautta ei kuitata könttäsummalla.

Pallistamalla monesta kuluneesta tullee fiini.

Ponnistaja löytää aina hyppyrisä ja pakenija piilopaikkasa.

Avun antaja löytää aina kohteesa ja konstisa.

Tunteet ne ovat käyttäytymisen lähtölaituri.

Epäluulonen virkkaa kaikki nurinpäin.

Vaikijaa on uuven tievon tie vanahaan.

Heikommilla rattastava on jo oman selekärankasa taittanu.

Moni suttaa asiasa toisen solomuun.

Tolokku isäntä on ku karmitooli, tolokku emäntä on ku taitava kankuri.

Selostajan hilijasuus terästääpi kuulon.

Saita se kantaa rikkaijen huolet ja itte kittuu köyhän pilttuusa.

Toivon siivet kantavat tottuuven siiveniskuun asti.

(AV)

Maria Haggrén (myöhemmin Jotuni, s.1880, k.1943) tunnetaan parhaiten novellistina ja näytelmäkirjailijana. Hänen tuotantonsa pysyviä teemoja olivat miesten ja naisten väliset suhteet, avioliitto, perhe, rakkaus ja kuolema, hänen tyylinsä naturalistinen ja suoraviivainen. Nuoruuden kevyt komediallisuus vaihtui myöhemmin pessimismiin. Jotunin viimeisiksi elinaikanaan julkaistuiksi kirjoiksi jäivät aforismit, joista erityisesti kokoelma Vaeltaja, alaotsikoltaan Avonainen lipas II, on älyllinen tiivistys hänen keskeisiä teemojaan koskevista ajatuksistaan. Jotuni keskittyy ihmiseen, hänen luontonsa on ihmisluonto, josta hän tekee osuvia psykologisia huomioita. Hän ei pistele lukijaa huomioillaan, ammu nuolilla, lyö miekalla tai heitä keihäillä, vaan tyytyy osoittamaan itseensä, meihin ja muihin ja luottaa lukijan arvostelukykyyn.


Yksinkertaiset, selvät päätelmät, jotka perustuvat omaan kokemukseen, ovat kaiken ajattelun pohja.

Se, joka näkee asian, ja se, joka näkee idean asian takana, puhuvat aina eri kieltä.

Syvästi tunnettu ja kylmästi ajateltu koettelemus luo meille rikkauden, jota nimitämme kokemukseksi.

Menestyäksemme persoonallisuuksina tulee meillä olla taito vaieta valehtelematta.

Aina tyytymätön ihminen on valistumaton ihminen, jolta puuttuu tieto kaiken suhteellisuudesta.

Itserakkaus on pään ja sydämen toivoton ja mielenkiinnoton lahjattomuus.

Kerjäläiselläkin on omat juhlahetkensä. Saituri yksin on niin köyhä elämän antimista, ettei tunne tyydytyksen onnea koskaan.

Me elämme paljon ulkopuolella omaa itseämme. Ellei meillä olisi sitä kykyä, tuottaisi elämä voittamattomia vaikeuksia.

Kodikkainta on, jos yksilön moraali on tasassa ajan yleisen moraalin kanssa, turvallisinta, jos se on jäljessä, ja onnetonta, jos se on edellä.

Jos tiedoton onni olisi onni, olisi idioottimaisuus onnen huippu.

Joukkoliikkeet, sodat ja lauma-ajatukset todistavat meille, mitä me nykyisellä asteellamme yksilöinä olemme.

Vapaus? Me emme ansaitse täyttä persoonallista vapautta. Jos me sen ansaitsisimme, meillä se olisi.

Vain ne, jotka hallitsevat itseänsä, hallitsevat elämää ja luovat siitä jotakin.

Kompromissi maailman kanssa näivettää taiteen niinkuin kuivuus pellon.

Jos etsit kunniaa, älä unohda maailmaa, se sen sinulle antaa, jos sopivasti sitä palvelet. Jos etsit totuutta, unohda maailma ja ne kärsimykset, joilla se kenties tuottamastasi häiriöstä rankaisee.

Nuorten virheet ovat meidän heikkoutemme todistus.

Nuorta on verrattava taiteilijaan, jolla on usko taiteeseen, vaan ei vielä hankittua kykyä sen käyttelyyn.

Vanhan elämä onnellisimmillaan on ennen opitun läksyn kertaamista.

Se, jota mikään ei hämmästytä, on joko typerä tai viisas, mutta ei koskaan lämminsydäminen.

Rakkaus on elävän uudestiarvioinnin ja lujan keskityksen muuttumaton suhde.

Usein me luulemme olevamme yksinämme ja sanomme niin, kuitenkin meidän rakkaittemme menetys näyttää meille, miten sydämemme on tulvillaan toisten elämää ja on aina heidän asuinsijanansa.

Ruumis kiiruhtaa iässä nopeammin kuin henki. Siksi kuolema yllättää meidät.

Erno Paasilinna (1935-2000) oli kirjailija, lehtimies ja poleemikko. Paasilinnan monipuoliseen tuotantoon kuuluu muun muassa esseitä, satiireja, aforismeja, novelleja, romaani, matkakirjoja, elämäkertoja ja muita tietoteoksia.

Aforismit ilmaantuivat Paasilinnan tuotantoon teoksessa Lukemista kaikille (1975), jossa oli sikermä Kuivia pisaroita. Ensimmäinen aforismikokoelma Musta aukko ilmestyi 1977. Myöhemmin Paasilinna julkaisi aforismikokoelmat Maailman sanoja ja tekoja (1986) ja Ruumisarkun nauloja (1999). Vuonna 1989 ilmestyi Lausui alustaja, joka korosti (Kootut aforismit ja aforistiset lauseet 1967-1987). Sen ensimmäiseen lukuun Lauseita elämäntaipaleelta on koottu lauseita Paasilinnan tuotannosta varsinaisten aforismien ulkopuolelta.


Suomi on syvä uni.

Tämä on pieni maa, täällä ovat kaikki yleisetkin kysymykset henkilökysymyksiä.

Harvaan asutussa maassa ihmisiä voidaan valvoa kadottamalla heidät näköpiiristä.

Demokratia on sitä, että yläluokka julistaa sen vallitsevan ja alaluokka uskoo siihen.

Vapautta on se, mikä koetaan. Vapautta ei ole lukea vapauden julistuksia. Se on lukemista.

Valta hoitaa aina kahta tointa: se rauhoittaa niitä joita se sortaa.

Enää ei tarvita polvirukouksia eikä pyhän ristin suutelemista. Alistamisen keinot on koneistettu. Ne ovat paljon näkymättömämpiä, paljon tehokkaampia.

Valta lähettää sanomalehden valehtelemaan, se ei mene enää itse.

Merkittävissä asioissa toimittajan liikkumatila on kulloinkin niin pieni, ettei sitä ole syytä kutsua liikkumatilaksi vaan häkiksi.

Kritiikki on vallan osa, se kuuluu siihen niin kuin tiili muuriin.

Se joka tietää mikä on kansan paras, tietää kansalle hyvin vaarallisen asian.

Jokainen sotilas on vihollinen.

Hän tapattaa itsensä sodassa, jossa kenraalit eivät likaa saappaitaan.

Jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan.

Mitä puolueettomuutta se on, ettei ole kenenkään puolella. Se on hyvin puolueellista.

Papit ja juristit lukevat vain yhden kirjan ja hakkaavat sillä kaikkia muita päähän.

Kun valehtelee samoin kuin kaikki muut, voi piiloutua vaikka puhujanpönttöön.

Kysymykset saadaan aina järjestykseen, ja tarpeen vaatiessa kysyjätkin.

Tällainen maailma, ja kaikki roikumme siinä kynsin hampain mukana.

Kun maailman murjomille myydään taivasta ja kuolematonta sielua, ostajat eivät pääse koskaan tavarasta valittamaan.

Ruumisarkku on täällä monen köyhän ensiasunto.

Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja.

Mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu.

Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.

Maailma elää lauseissa jotka elävät.

Ennen kalliot murenevat kuin tuhansia vuosia sitten kirjoitettu hyvä lause.

He puhuvat kritiikistä yksityisenä mielipiteenä, vaikka mielipide on varsin vähän yksityinen silloin kun sitä levitetään miljoonalle lukijalle.

Aforismi on lauseitten erakko, yksinäinen piru, aivan epäsosiaalinen olento.


Erno Paasilinna

(SF)

Aika on ollut ihmisen mielessä siitä asti kun hän on pystynyt käsittelemään ensin toistuvien ja sitten ainutkertaisten tapahtumien suhteita toisiinsa. Aika järjestää syyt ja seuraukset, muutokset nopeutensa mukaan, syntymät ja kuolemat, menneen ja tulevan.

Fysikaalisen ajan voi sanoa olevan ihmisestä riippumaton, sellaisena se on kiinnostanut kuitenkin varsin harvoja aforisteja. Sen sijaan puhuminen ihmisen ajasta, historiasta ja ajan myötä ihmisiin tulevista muutoksista on herättänyt huomattavasti enemmän mietteitä. Voimakkaasti yhteiskunnassa, politiikassa tai taloudessa, kiinni olevat aforistit tuntuvat jättävän ajan sivuun ajattelustaan puhuen selkeistä ajanjaksoista, vuosista, päivistä, kvartaaleista tai korkeintaan ihmisiästä ja vuosisadoista. Uskonnollisesti ajattelevat kirjoittajat taas nostavat mielellään ajan verrokiksi iäisyyden, ajattomuuden ideaalitilan, jota on vaikea paikantaa fysikaaliseen maailmankuvaan, koska siinä aika kattaa kaiken tapahtumahorisonttiin asti, eli sen koko alueen mistä voi päätelmiä esittää. Aikaa kuvataan eri kulttuureissa joko janana, jolla voi olla alku ja loppu, tai sitten syklinä, joka voi toistua samana tai samantapaisena loputtomiin.

Seuraavaan laitan muutaman suomalaisen aforistin viimeaikaisista ja vanhemmista kirjoista poimimani 'aikaa' koskevan mietelmän. Lauseet, joissa puhutaan ajan, historian, tulevan tai menneen varjolla ihmisistä tai jostakin muusta, olen pyrkinyt jättämään pois.

Eivät vuodet mittaa aikaa, vaan muuttuminen. (Jouko Tyyri)

Älä luota aikaan, se voi pettää sinut. (Maria Jotuni)

Aika ei pysähdy. Ja se on suuri siunaus ja lohdutus sille, joka vaikeuksissa kamppailee. (Maria Jotuni)

Aika kypsentää, aika raaistaa. (Erno Paasilinna)

Aikaa tappaessasi aika tappaa sinut. (Torsti Lehtinen)

Ajan virta, iäisyys virran kolmas ranta. (Torsti Lehtinen)

Avoin kaikessa, kiinni ajassa. (Arto Seppälä)

Kun aika saa siivet, se muuttuu tiensä päässä enkeliksi. (Arto Seppälä)

Ei aika riennä, me riennämme. (Juhani Mäkelä)

Se virtaa. Älä kysy mikä. Ei ole aikaa. (Paavo Haavikko)

Ajan armoton riento ja muistin itsepäinen vastarinta. (Hilja Mörsäri)

En tuhlaa aikaani. Tuhlaan sinun aikaasi. (Toivo Laakso)

Välimatka sinuun pitenee, mutta aika on pyöreä. (Toivo Laakso)

Huominenkin on historiaa. (Toivo Laakso)

Ikuisuuskaan ei ole kaikille sama. (Toivo Laakso)

Kiire tekee ajan olevaksi. (Toivo Laakso)

Miksi tunti on niin pitkä, päivä niin lyhyt? (Toivo Laakso)

Varmimmin aika kävelee aikaa seuraavan yli, kaikki sen palkkiot perintäkelpoisia. (Olli Hyvärinen)

Vain mennyttä voi kuvata. (Olli Hyvärinen)

Vielä kerran tulee toisenlainen aika. (Olli Hyvärinen)

Aika on pommi, jota kukaan ei ole onnistunut purkamaan. (Lassi Kämäri)

Aika ei tee sopimuksia: se siirtää hiusrajaa jos sitä huvittaa. (Lassi Kämäri)

Aika tappaa meistä nopeimmankin. (Lassi Kämäri)

Ei aikaa säästää voi. (Lassi Kämäri)

Säälimätön on aika, raaka ruman nauru. (Lassi Kämäri)

Ajassa ei ole avaruutta. (Hannu Paronen)

Aika noukkii pintaan hukkuneet. (Hannu Paronen)

Aforismiyhdistys ja Helsingin kaupungin liikennelaitos toteuttavat parhaillaan metroissa, raitiovaunuissa ja metroasemilla yhteistä kampanjaa "Ajatus kulkee". Liikennevälineissä ja asemilla on helmikuun ajan matkustajien luettavina valikoima suomalaisten aforistien matkustamiseen tai liikkumiseen liittyviä mietelauseita. Jonkun kerran aiemmin vastaavasta julkisuudesta ovat nauttineet runot. Potentiaalisia lukijoita riittää sillä yksin metrolla tehdään vuosittain yli 50 miljoonaa matkaa. Tämä on siten ylivoimaisesti näkyvin tapahtuma jolla toistaiseksi olemme yhdistyksenä aforismeja esille saaneet.

Yhdistyksen hallituksen asettama nelihenkinen raati keräsi aihetta käsittelevää materiaalia kymmenistä kirjoista ja lisäksi yhdistyksen jäsenistölle suunnatulla keruukampanjalla, joka tuotti muutamassa päivässä satoja aforismeja noin neljältäkymmeneltä kirjoittajalta. Keltamustavalkoisiin julisteisiin valikoitui yhteensä 31 mietelmää, joista kaksi on ruotsinkielisiä. Liikennevälineissä olevat lauseet esiintyvät yksinään, asemilla on kaksi kolmen aforismin sarjaa kahdelta eri kirjailijalta. Valinnoissaan raati pyrki pitämään rajan selvänä lauseisiin jotka voisi tulkita mainosluonteisiksi, näitä tarjotussa materiaalissa oli runsaasti. Seuraavaa valikoimaa voikin lukea miettien miltä katukuva näyttäisi jos useamminkin mainossloganit olisi korvattu aforismein.


Ruuhka on säännöllinen mielenosoitus vallitsevan järjestelmän puolesta. (Aleksi Ahtola)


Medan vi i spårvagnen sitter kramande varandras händer grälar vi i bilen om ditt sätt att köra. (K-G Backholm)


Etenen, sillä muistini on lyhyempi kuin kehä jota kierrän. (Markku Envall)


Peukut vaan pystyyn, niin elämä ottaa kyytiin. (Sami Feiring)


Huumorilla perille. (Toni Heikkinen)


Rakkaus on purjehdustermi: noin tuhannen solmun matka. (Hannu Hirvonen)


Kortti kertoo kohtalosi. Älä unohda tunnuslukua. (Mariitta Hämäläinen)


Kuljemme huomiseen kuin poismenneeseen. (Anne Hänninen)


Tietä voi näyttää myös antamalla sitä. (Arno Kotro)


Ajatuksenjuoksuni? Paras lyhyillä matkoilla. (Arno Kotro)


Liikkeessä jonnekin mutta niin on päämääräkin. (Arno Kotro)


Millainen tarina kulkee vierelläsi? (Maaret Kulju-Tamminen)


Kello ei lyö ketään olalle. (Lassi Kämäri)


Maapallokin edustaa joukkoliikennettä. (Tero Kärkkäinen)


Ulos pääsee vain sisäkautta. (Torsti Lehtinen )


Som vägvisare pekar man alltid bara åt samma håll. (Fredrik Lång)


Elämän matkamittaria ei voi nollata. (Erkki Juhani Melartin)


Hän ei paljon matkustele, paitsi että kiertää kerran vuodessa auringon. (Juhani Mäkelä)


Kulkeminen eri suuntiin. Ylhäällä samat tähdet ja yhteinen pimeys. (Hilja Mörsäri)


Etana liikkuu puolen metrin tuntivauhtia. Oletko kuullut sen joskus jostain myöhästyneen? (Panu Oikotie)


Istuessaankin voi hoitaa juoksevia asioita. (Vesa Papunen)


Oravanpyörä näyttää läheltä katsoen tikapuilta. (Hannu Pulkkinen)


Ilo on hyvä johdattaja, se on käynyt jo siellä, minne ollaan menossa. (Mirkka Rekola)


Näetkö tahran ikkunassa - vai ikkunan takaa avautuvan maiseman? (Paula Sainio)


Junan kelpaa, sillä on asema. (Arto Seppälä)


Mene itseesi ja muista käyneesi. (Arto Seppälä)


Pysy tielläsi, älä toisten! (Arto Seppälä)


Jäätiköt sulavat. Vielä löytyisi pala hattuun. (Eero Suvilehto)


Jarrumies ei koskaan ole päättämässä matkan suunnasta. (Jouni J. Särkijärvi )


Aikamatkustus sopii minulle: pysyn paikoillani, annan ajan virrata. (Eino Vastaranta)


Kiskot. Elämää perässäsi. (Ari Vienonen)

Eero Suvilehto:
Kysyi sammakko tietä,
115 s., 23 e., Kustannus-Puntsi 2007.

Käteen käyvä, hypisteltävän kaunis kirja on Eero Suvilehdon (s.1947) uusin aforismikokoelma. Kysyi sammakko tietä on esteettinen elämys, vaikka takakannessa komennetaan: Turpa kiinni, nyt keskustellaan. Kirjaan tutustuminen täytyy aloittaa niin kuin Suvilehdon edellisen aforismikokoelman nimi kehotti, avattava varovasti. Aforismi vaatii aikaa ja hiljentymistä. Kansikuvan Avattava varovasti (Atena 1998) ja tämän uusimman kirjan piirrosten tekijä on Jouko Toiviainen.

Kaikki rajat eivät ole aitoja, kirjailija julisti monimerkityksisesti. Suomen kielen taivutuksilla voi leikkiä. Jään pohtimaa kirjan nimen sanajärjestystä ja alaotsikkoa; Seitsemän pyhää lukua ja yksi syntinen.

Luen kirjan kerralla läpi; mietteet kolahtavat tajuntaan, jäävät kaihertamaan ajatuksissa ja välillä naurattavat. Myöhemmin pohdiskellen lukiessani, palaan usein lukujäljilleni. Annan merkityksiä lukemalleni ja mietin kirjoittajan tarkoituksia. Sitähän en voi tietää, joten monimerkityksisyys on palkitsevaa. Yksittäinen sanakin riemastuttaa, peltikuoriainen.

Kehityksen vauhtia voisi rukata välillä hitaammaksi, kun olemme jo alistuneet konevaltaan. Eläimet pantiin kiinni, mutta koneet pääsivät irti. Ihminen on virheissäänkin epätäydellinen, kun ei osaa tehdä niitä täydellisti, muistuttaa Suvilehto.

Turvattomuus lisääntyy. Ei edes viisaudesta välitöntä turvaa, ajattelija kirjoittaa. Hän toteaakin, että niin hullu ei tarvitse olla, että rupeaisi viisaaksi. Sanotaan, että aika on itkeä ja aika on nauraa. Taitaapa se ajatus olla peräisin raamatusta. Ja Suvilehto muistuttaa: Suru ja ilo eivät tunne virka-aikoja. Mutta kuka jaksaisi byrokraattia, jonka virkakieli tulee ihmissuhteeseenkin: Pääsääntöisesti sinun, tunnusti byrokraatti rakkaallensa. Kansalaisen ja ihmisen erottaa kielestä. Viisautta sekin.

Aforismikokoelma on myös hauska sanaleikeillään ja paradoksisilla oivalluksillaan, vaikka asiat itsessään ovat vakavia. Hyvä nyrkkisääntö: jätä lyömättä. ja Kuolema on elämän ainut henkireikä.

Aforistikot ovat hyviä kuuntelijoita. Pitää vaan osata valita seuransa. Jeesus tiesi ketä kuunteli; syntisillä riitti juttuja. Lööppijulkisuus saa osansa, sillä aforismeillakin voi arvostella. Kasvoja kaupataan, kun ajatus ei myy. tai Vuodetaan lehteen, annetaan kelmi sioille.

Nollasta Suvilehto saa aiheita mietteisiinsä – nalkissa ollaan. Politiikka ja valta herättävät lukijan ajattelemaan. Tekevät kenraalit rauhaa pitkällä tähtäimellä.

Tietysti kaikki on jo sanottu ja kirjoitettu, mutta sanomisen tapa ja uusi asiayhteys kirkastavat yhä mietteen. Samuli Paronen kirjoitti 1970-luvulla, että Maailma on sana. Suvilehto toteaa: Maailma sana ja sekin sanottu.

Ihminen kadottaa itsensä, jos kaikki on vaan totta. Satua me tarvitsemme, sillä se voi uskon tavoin muuttaa maailman. Tässä meille muistutus: Leikin loppu on kuoleman alku. Monista kirjan aforismeista lukiessa mieli rakentaa tarinaa. Karjui perheelleen – vain naapuri kuuli.

Suvilehto kirjoittaa: Ei ole kaksista olla aina yksin. Mutta Kysyi sammakko tietä -kokoelma päättyy hyvänmielenlauseeseen: Mitä sinä tiedät maailmasta, sen alusta ja lopusta, kun päivä ihanasi paistaa pihalla. Pienet ilon aiheet jäävät päällimmäisiksi.

Aforismikokoelmat ovat pitkän lukemisen kirjoja. Kiitos kirjasta kirjailijalle ja Puntsille! Euroopan Unionin pohjoisin kirjankustantamo tekee laatutyötä.

RITVA KOLEHMAINEN

Jo muinaiset roomalaiset… Näin me usein aloitamme puheemme eikä syyttä. Tämä lausahdus tulee mieleeni, kun luen antiikin asiantuntijan Arto Kivimäen teosta VIVE HODIE! ELÄ TÄNÄÄN (1999). Se sisältää 366 lyhyttä mietelmäsitaattia antiikin roomalaisesta kirjallisuudesta. Niitä riittää siis vuoden jokaiselle päivälle karkauspäivä mukaan lukien.

Mietelmät ovat ensiksi latinaksi ja sitten suomeksi. Niiden jälkeen on mainittu kirjailija, jonka teoksesta ajatus on otettu. Tämä ei tarkoita sitä, että kirjailija olisi itse keksinyt ajatuksen, vaan ajatus voi olla lainattu tai varastettu joltakin toiselta ajattelijalta, joka puolestaan on saattanut lainata tai varastaa sen joltakin kolmannelta. Antiikissa oli tapana omia estottomasti ajatuksia muilta. Ajatus voi olla peräisin myös joltakin fiktiiviseltä hahmolta. Niinpä kirjailija, jota siteerataan, ei välttämättä edes seiso sanojensa takana.

Tätä kirjaa lukiessa tulee taas mieleen, että kaikki on jo ennen sanottu. Kirja sisältää erittäin tukevan annoksen eettisesti yleviä elämän ohjeita, jotka ovat säilyneet ihmisten mielissä ja kielissä halki vuosisatojen. Jos noudattaisimme niitä, eläisimme kuin paratiisissa tai taivaassa. Mutta olisimmeko sittenkään onnellisia? Mieleen tulee prof. Eino Kailan sanat: Jos taivas on sellainen paikka kuin kerrotaan, jäljellä on pelkkä ikävystyneisyys.

Seuraavassa muutamia kirjasta valittuja mietelmiä:

Usko minua, ei ole viisasta sanoa: "Huomenna alan elää". Huomenna on liian myöhäistä elää – elä tänään! (Martialis)

Kiirehdi hitaasti. (Suetonius)

Koskaan ei ole niin, että Luonto opettaisi toista ja Viisaus toista. (Juvenalis)

Useimmissa asioissa keskitie on paras. (Cicero)

Tärkeämpää sinun on harkita, keiden kanssa syöt ja juot, kuin mitä syöt ja juot. (Seneca)

Häpeäksi on ihmiselle se, että hän on eläimistä ainoa, joka ei tiedä luonnostaan, mikä on hänelle sopivaa terveellistä ravintoa. (Plinius vanhempi)

Mitä ihmiset toivovat, sen he halukkaasti uskovat. (Caesar)

Mitä kylvät, sitä niität. (Cicero)

Suunnitelma, jota ei voi muuttaa, on huono. (Publilius Syrus)

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. (Livius)

Ei ole sanottu mitään mitä ei olisi sanottu jo aiemmin. (Terentius)

Ei ole mitään pahaa, ettei siinä olisi jotain hyvää. (Plinius vanhempi)

Jokainen on oman onnensa seppä. (Appius Claudius Caecus)

Vaikeaa on voittaa sellainen, joka on löytänyt viisauden voittamalla itsensä. (Publilius Syrus)

Joka on kaikkialla, ei ole missään. (Seneca)

Aurinko paistaa kaikille. (Petronius)

Vapautta ei voi saada ilmaiseksi. Antaessasi sille paljon arvoa täytyy kaikkea muuta pitää vähäarvoisena. (Seneca)

Niin paljon kuin on meren rannalla simpukoita, niin paljon on rakkaudessa tuskia. (Ovidius)

Jos vatsasi on kunnossa, ja keuhkosi ja jalkasi, mitään merkittävämpää eivät ruhtinaalliset rikkaudetkaan voi sinulle antaa. (Horatius)

Tartu tilaisuuteen heti kun se koittaa, ettei sinun tarvitse lähteä etsimään sitä mistä kerran kieltäydyit. (Cato vanhempi)

Ottakaamme siis ilo irti rakkaudesta vielä kun voimme: rakkautta ei voi koskaan saada kyllin kauan. (Propertius)

Tie seuraa ensimmäisen jälkiä. (Publilius Syrus)

Erehtyminen on inhimillistä. (Hieronymus)

Onnetar suosii rohkeita. (Terentius)

Mitä suurempi vaivannäkö, sitä isompi ilo. (Publilius Syrus)

Vaikeudet usein kiihottavat älyä. (Ovidius)

Vanhoja vikoja siedämme, uusia moitimme. (Publilius Syrus)


RAIMO KOIVISTOINEN