Vuoden 2010 Samuli Paronen -palkinnon saa kirjailija ja aforistikko Arto Seppälä ansioistaan aforistiikan alalla.
 
 
Palkinnon perustelut
 
Arto Seppälä on kolmella aforismikokoelmallaan noussut keskeisten suomalaisten nykyaforis­tikkojen joukkoon. Tärkeitä aiheita hänen tuotannossaan ovat muun muassa lapset, kasvatus, rakkaus, metsä, meri, Suomi ja suomalaiset.
 
Seppälä näkee elämän nurjan puolen, karmeudetkin, mutta ei kadota uskoaan ihmisen mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen, olipa kyse yksilöstä, kansakunnasta tai maailmasta. Itse koettu on vahvasti läsnä muun muassa Seppälän lapsi- ja luontoaiheisissa aforismeissa.
 
Seppälän kieli on taitavaa ja hallittua, hän on ilmaisussaan kyennyt yhdistämään tiiviyden ja ilmavuuden. Usein mukana on myös pilkahdus huumoria. Oman aforistiikkansa ohella hän on toiminut aforismin opettajana useilla kursseilla ja luovan kirjoittamisen oppaan sivuilla sekä alustajana. Seppälä uskoo aforismeissaan kielen ja kirjallisuuden voimaan. Hänen tuotantonsa on tämän voiman vaikuttava osoitus.
 
 
Arto Seppälä
 
Tampereella asuva kirjailija Arto Seppälä (s. 5.11.1936) on kirjoittanut näytelmiä, kuunnelmia, aforismeja, romaaneja, esseitä ja Veikko Huovisen elämäkerran. Hänen tunnetuin näytelmänsä on Viisi naista kappelissa, joka on käännetty useille kielille. Aforismikokoelmia Seppälä on julkaissut kolme: Aika on oravanhammas (1992), Unet kuin rakkaus (1999) ja Sateenkaari (2005).
 
Arto Seppälä on toiminut ja toimii useissa luottamustehtävissä, muun muassa Suomen näytelmäkirjailijaliiton puheenjohtajana vuosina 198796 ja valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajana 200709, sekä kulttuuritoimittajana ja opetustehtävissä.
 
Seppälä on aiemmin palkittu muun muassa valtion tiedonjulkistamispalkinnolla, valtion kirjallisuuspalkinnolla ja Nortamo-palkinnolla. Hänen harrastuksiaan ovat kuvataiteet, metsä ja kävely.
 
 
Samuli Paronen -palkinto
 
Samuli Paronen -palkinto myönnetään ansioista aforistiikan alalla. Palkinto on jaettu vuodesta 2006, ja se on tähän asti myönnetty vuosittain. Palkinnon jakaa Suomen aforismiyhdistys, saajan päättää yhdistyksen hallitus. Palkinto on nimetty kirjailija Samuli Parosen (1917–1974) mukaan, jonka aforismikokoelmaa Maailma on sana (1974) pidetään suomalaisen aforistiikan huippuihin kuuluvana.
 
Palkinto käsittää seppä Upi Anttilan taoksen sekä kunniakirjan.
 
Samuli Paronen -palkinnon ovat aiemmin saaneet Helena Anhava (2006), Mirkka Rekola (2007), Paavo Haavikko (2008) ja Markku Envall (2009).
 
Suomen aforismiyhdistys on päättänyt, että viiden jaetun palkinnon jälkeen tullaan Samuli Paronen -palkinto jatkossa myöntämään kolmen vuoden välein. Seuraavan kerran palkinto jaetaan siis vuonna 2013.
 
 
Arto Seppälän aforismeja
 
 
Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.
 
Nainen odottaa yhdeksän kuukautta, äiti lopun ikäänsä.
 
Lapsi ei puhu luovuudestaan; lintu lentää, kala ui, siinä se.
 
Kun lapsen kysymykset loppuvat, hänet on aikuistettu.
 
Silmätikulla on taipumus kasvaa häpeäpaaluksi.
 
Vaatimattomuus saattaa olla hyve – ellei näy.
 
Kansa tyytyy jopa sirkushuveihin saadakseen leipää.
 
Mene itseesi ja muista käyneesi.
 
Aikaa tappaakseen ihminen tuhoaa itseään.
 
Toivonkipinällä lämmittelevät kokonaiset kansakunnat.
 
Mutta luja tahto ei aina vie läpi harmaan kiven. Monesti se vie suomalaisen kiven alle.
 
Suomalaisten huono viinapää johtuu huonosta päästä ja viinasta.
 
Olisi halunnut valistaa kalaa: Älä karkaa kaiken kauniin perään!
 
Tiiviissä ajatuksessa on isot rivinvälit.
 
Aikaansa seuraava on alati jäljessä.
 
Kyltti: Varokaa! Hengenvaara! Terveellinen muistutus.
 
Merellä maa on lähempänä kuin missään; se on mielessä.
 
Ansaitseeko hän rakkautesi? Toivottavasti ilman ylitöitä!
 
Silmäpaosta alkaa rakkaudenkin purkuu.
 
Rakkaani, jos joskus löydät paremman kuin minä, toivottavasti se on se parempi minä!
 
Mustasukkainen pystyttää aitoja ryhtyäkseen tirkistelijäksi.
 
Valheella on lyhyet jäljet mutta pitkät askeleet.
 
Tyhjä arkki, vedenpaisumus inspiroi.
 
Niin lapsi vastaa kuin hänelle huudetaan.
 
Lapset ovat perhehelvetin ihmiskilpiä.
 
Sotainvalidius on useaan sukupolveen periytyvä vamma.
 
Mitä nuorempi marttyyri sitä pitkäikäisempi.
 
Kun elämä painaa polvilleen, siitä ei ole pitkä matka vaakasuoraan.
 
Urheilulukio vaiko ilmaisulukio? Sota-ajan lapsi sai valita elämän.
 
Hän tarttui hetkeen ja oli pysyvästi koukussa.
 

Valokuva: Sami Feiring